Kampuspappi Sonja

Voit hengittää ulos kiirettä, hengittää sisään lepoa, hengittää ulos vaatimuksia, hengittää sisään rauhaa, hengittää ulos väsymystä, hengittää sisään energiaa, hengittää ulos ärtymystä, hengittää sisään iloa. Ja toistaa niin kauan kuin tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta vaikka silmät kiinni. Mitä teille, mitä sinulle toivoisin? Toivon, että arkesi antaa sinulle enemmän kuin ottaa. Että tunnet työsi ja itsesi merkitykselliseksi. Että muistat, miten juuri sinun osaamistasi, persoonaasi ja huumoriasi tarvitaan tässä maailmassa. Sillä on merkitystä, mitä sinä olet. Sinut huomataan kyllä. Ehkä olet löytänyt jo paikkasi toteuttaa itseäsi. Siitä voi olla iloinen. Ehkä vielä eri syistä etsit. Sekin on hyvä, sillä mummoni sanoin: "Ihmeet on eessäpäin". Toivon, että voimasi riittävät toteuttamaan kaikkea sitä, mistä haaveilet. Että jaksat arjen haasteet, työn ja kotielämän. Ja että voimia riittäisi myös johonkin muuhunkin, siihen mistä myös nautit. Toivon, että se, mikä sinussa on kipeää

Terrorismin uhrien muistomerkki Lontoossa Raimon Panikkar syntyi reilut sata vuotta sitten Barcelonassa intialaisen hindun ja katalonialaisen katolisen perheeseen. Siitä sai jo hyvät lähtökohdat nähdä kulttuurien ja uskontojen rikkautta ja mahdollisuuksia. Hänestä tuli filosofian, kemian ja teologian tohtori. Laaja koulutus siis myös syvensi hänen ymmärrystään ja vähensi samalla oikeassa olemisen tarvetta. Panikkar ei väittänyt tietävänsä totuutta maailman jumalista. Sen sijaan hän ajatteli tällä suurella mysteerillä olevan monta eri nimeä, joista jokainen voi avata tätä korkeampaa, ihmiselle tuntematonta omalla tavallaan ja omasta kulttuuristaan käsin. Yksikään uskonto ei voi omia eikä selittää Jumalaa. Panikkarin mukaan eri uskonnot voivat kuitenkin opettaa meille paljon. Eri kielissä, eri maissa ja eri kulttuureissa asioita sanoitetaan ja koetaan eri tavalla. Näinhän se on. Miksei siis jumaluuttakin.  Buddhalaistemppeli Nurmijärvellä Samanaikaisesti kaikissa suurissa uskonnoissa on

Upilan ympäristössä kiersi rukouspolku, jossa saattoi pysähtyä lukemaan lohduttavia sanoja Retriitti - retreat - tarkoittaa vetäytymistä. Vetäytymistä arjesta, kiireestä, opinnoista, töistä, pyykkikasoista, kauppojen kassajonoista...kaikesta siitä, mikä saattaa kuormittaa. Kristilliselle pohjalle, vähän kuin menneiden aikojen luostarielämään, pohjautuvia retriittejä kutsutaan lähtökohtaisesti hiljaisuuden retriiteiksi erotukseksi esimerkiksi erilaisista hyvinvointiretriiteistä. Hiljaisuuden retriittejäkin voi olla monenlaisia, eri pituisia ja eri teemoilla. Tavallisimmin yhdessäolo alkaa kuitenkin perjantai-iltana ja jatkuu sunnuntai-iltapäivään. Tällä kertaa vuorossa oli neuleretriitti eli tarjolla oli yhteisen hiljaisuuden lisäksi lankoja ja puikkoja sekä lupa neuloa niin halutessaan. Käsityötaito ei kuitenkaan ollut edellytys osallistumiselle. Kutominen, neulominen, virkkaaminen jne. on hyvin meditatiivista itsessään. Sopii siksi retriitin tunnelmaan. Perjantaina laskeuduimme yhteis

Kerroin jo lammaspaimenviikostani Houtskarissa. Tie sinne vie Turun tuomiokirkosta alkavaa Pyhän Olavin pyhiinvaellusreittiä, joka jatkuu aina Norjan Trondheimiin asti. Kiehtoisi kyllä vaeltaa joskus  kokonaan tuo sekä maalla että merellä kulkeva reitti, jota niin moni on ennen minua kulkenut. Tämänkertainen kurvaus Houtskariin oli kuitenkin tähän kesään ihan parasta.  Nyt allani oli polkupyörä. Vaikka se päihittää minun maailmassani matkustusvälineenä auton ja muut sitä vauhdikkaammat menopelit mennen tullen, huomaan, että minun on vaikeampi vaeltaa sisintäni kohti pyöräillessä kuin kävellessä. Vauhtia on liikaa, jotta ehtisi sielun ja sydämen suuntaan! 😂 Ja se kuitenkin on myös yksi pyhiinvaelluksen kohde. Minulla pohdiskelu ja ajatusten läpikäynti näyttää vaativan verkkaista kuljeskelua. Joskus se kodin lähimetsissä ihan häiritsee, silloin kun tahtoisin samalla reissulla nostaa hiukan sykettä. Mutta jos onnistun vaeltamaan sisintäni kohti, vauhti hidastuu tahtomattani. Ehkä hyvä ni

Vietin viimeisen kesälomaviikkoni lammaspaimenena Houtskarin Lammastilalla. Paratiisi maan päällä! Tutustuessani 36:een lystikkääseen lammaspersoonaan - uuhiin ja karitsoihin - aika laitumella herätti monenlaisia pohdintoja.  On jotenkin epäreilua, että jos ihmisen kuvaillaan olevan lammasmainen, vertauksella on yleensä kielteinen kaiku. Ihminen on silloin jotenkin arka, vetäytyvä, ei pidä puoliaan tai ota kantaa. Kuitenkin lampaissakin on yhtä monta persoonallisuutta kuin on määkijääkin. Tuossa joukossa yksi viihtyi omissa oloissaan, toinen oli todellakin arka, kolmas taas äärimmäisen perso herkuille, neljäs halusi osallistua kaikkeen, viidettä kiinnostivat suuresti tämän paimenen vetoketjut, lenkkareiden kiinnitykset ja kännykkä, kuudes oli leikkisä puskija, kun taas seitsemäs nautti rapsutuksista ja niin edelleen. Mitä persoonallisuuden piirteitä olisinkaan havainnut vielä pitemmän ajan kuluessa. Yhteistä monille heistä oli se, että he toivoivat ihmiseltä rauhallista käytöstä ja kat

Liedon Vanhalinna ja Hämeen Härkätie  Kesälomalla tieni vie jälleen näihin maisemiin, kotiseudulleni Varsinais-Suomeen. Ehdin asua näillä tasaisilla tantereilla yli kolmekymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten huomasin ensimmäistä kertaa, miten suloiselta ja sykähdyttävältä Turun murre kuulosti. 😂 Sellaista en ollut voinut kuvitella mahdolliseksi asuessani Liedossa. Tiedän monia, jotka kiirehtivät muuttoa lapsuusmaisemista. Opiskelu saattaa antaa siihen luonnollisen ja hyvän mahdollisuuden. Mutta ainakin Lieto on sellaista seutua, johon moni koulukaverini viimeistään perheen perustamisen aikoihin on palannut. Oman kotiseudun kauneuden ja arvon tajuaminen vie joskus aikaa. Täytyy klassisesti lähteä kauemmas nähdäkseen lähelle.  Tuossa luokassa, jonka ovi on raollaan, aloitin koulutieni Liedon Ilmarisissa Näitä samoja teitä minun juurillani ovat kovin monet muutkin kulkeneet. Viime kesänä julkaistiin kaksi pyhiinvaellusreittiä, jotka kulkevat ohi paikan, jossa synnyin sekä ohi paikan, jos

Euroopan ympäristöpääkaupungissa on selvää, että myös rippikoulut ovat mahdollisimman vihreitä. Sain tosiaan tänäkin vuonna olla mukana rippikoulussa ja meille vetäjille järjestettiin keväällä mielenkiintoinen koulutusaamupäivä ympäristöteemalla. Nostan tähän joitain niistä asioista, jotka minuun kolahtivat.  Puhumassa oli mm. ympäristöteologian dosentti Panu Pihkala, joka on saanut julkisuutta ympäristöahdistuksen tutkijana. Yliopistomaailmassa puhutaan ympäristöteologiasta. Se on käytännössä hyvin lähellä ekoteologiaa, joka keskittyy kristinuskon ja luonnon väliseen suhteeseen aina ympäristökriisistä kaikkeen siihen hyvään, mitä ihminen luonnosta saa. Vielä yksi näihin kiinteästi liittyvä termi on luontohengellisyys. Se puolestaan sanoittaa niitä henkisiä tai hengellisiä kokemuksia, joita ihminen tuntee luonnossa. Metsä on minunkin kirkkoni ja luonnon kauneus ja hiljaisuus puhuttelevat usein niin, etteivät mitkään sanat riitä. Raamatussa meille ihmisille on annettu tehtäväksi viljell