Kiitos

"Minun maljani on ylitsevuotavainen" (Ps. 23:5) 

Tämä kohta Raamatusta on tullut viime kuukausina usein mieleeni, kun olen ihastellen kerännyt toinen toistaan mehevämpiä ja suurempia marjoja vadelmapensaissa, suolla ja mustikkamättäillä. Olen hämmästellyt, eikö tällä yltäkylläisellä runsaudella ole mitään rajaa! Herukoitakin on putkahdellut lenkkipolkujen varrelle paikoissa, joissa en aikaisempina vuosina ollut edes huomannut marjapensaita.

 

Vaikka runsasmarjaisia vuosia on ollut ennenkin, ehkä juuri tänä vuonna, hetkittäin askeettiselta tuntuneen kevään jälkeen, nämä luonnon lahjat tuntuvat niin erityisiltä. Ja niin kuin marjoissa ei olisi jo riittävästi maljaan (tai pakastimeen), tänä syksynä, kuljettuani kuusi vuotta  ristiin rastiin Lahden metsissä, olen vihdoin löytänyt ensimmäiset kantarellit ja suppilovahverot! Nämäkin lahjat vielä! Ja kun alkuun päästiin, tuntuu, että nyt sieniäkin putkahtelee esiin kaikkialta. 

Oma terveys ja nyt myös pakastin asettavat omat rajoituksensa, suuria määriä en voi kerätä, mutta herkullinen talvi on silti tulossa. 

Kun elämän malja on ylitsevuotavainen, siihen mahtuu toki monenlaista - ystäviä, töitä, sairautta, surua, naurua, unohtumattomia hetkiä - elämän koko kirjo riipaisevassa rikkaudessaan. On meistä itsestämme kiinni, mitä tuosta kaikesta talletamme. Pitäisikö nyt sanoa, mitä valitsemme kerätä ämpäriin ja säilöä tulevaa varten? Olen koittanut pakata rasioihin myös auringon lämmön, kiireettömyyden ja kiitollisuuden. Toivottavasti nekin ovat tallessa vitamiinien lisäksi! 

Tottakai on myös niin, että murheiden malja saattaa sekin olla huolista täysi. Siitä jos voi kaataa osan ihmiselle, joka kuuntelee ja keventää taakkaa. Niin tulisi taas tilaa ottaa vastaan myös se kaunis ja hyvä, jota arjessa ja juhlahetkissä kokee - kannustavat sanat, ilo ja onnistumiset. Ne kun antavat voimia jaksaa myös sen kanssa, mikä elämässä on kipeää ja raskasta. 

 

Jouduin siivoamaan pakastintani, jotta sinne mahtuisivat nämä ihanat, uudet aarteet. Lokeroista löytyi monenlaista vanhentunutta, syötäväksi kelpaamatonta. Miten paljon vanhaa ja turhaa me säilömmekään myös muistoihimme? Emme heitä pois ja siirry eteenpäin vaan jätämme katkeruuden ja menneet loukkaukset jonnekin mielen nurkkaan muhimaan. Varsinkin väsyneellä hetkellä ne voi sitten kaivaa esille.

Olisiko juuri tänä syksynä hyvä aika heittää pois niitä pilaantuneita ajatuksia ja pyyhkiä pois ikävien tunteiden muruset? Mitä sinä tahtoisit kerätä elämäsi ämpäriin sen sijaan? Mitä tahdot päivistäsi tallettaa? Mikä voisi olla sinulle sielun superfoodia, joka auttaa jaksamaan tämän
syksyn ja talven, onpa vastassa mitä tahansa?