Kampuspappi Sonja

Liedon Vanhalinna ja Hämeen Härkätie  Kesälomalla tieni vie jälleen näihin maisemiin, kotiseudulleni Varsinais-Suomeen. Ehdin asua näillä tasaisilla tantereilla yli kolmekymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten huomasin ensimmäistä kertaa, miten suloiselta ja sykähdyttävältä Turun murre kuulosti. 😂 Sellaista en ollut voinut kuvitella mahdolliseksi asuessani Liedossa. Tiedän monia, jotka kiirehtivät muuttoa lapsuusmaisemista. Opiskelu saattaa antaa siihen luonnollisen ja hyvän mahdollisuuden. Mutta ainakin Lieto on sellaista seutua, johon moni koulukaverini viimeistään perheen perustamisen aikoihin on palannut. Oman kotiseudun kauneuden ja arvon tajuaminen vie joskus aikaa. Täytyy klassisesti lähteä kauemmas nähdäkseen lähelle.  Tuossa luokassa, jonka ovi on raollaan, aloitin koulutieni Liedon Ilmarisissa Näitä samoja teitä minun juurillani ovat kovin monet muutkin kulkeneet. Viime kesänä julkaistiin kaksi pyhiinvaellusreittiä, jotka kulkevat ohi paikan, jossa synnyin sekä ohi paikan, jos

Euroopan ympäristöpääkaupungissa on selvää, että myös rippikoulut ovat mahdollisimman vihreitä. Sain tosiaan tänäkin vuonna olla mukana rippikoulussa ja meille vetäjille järjestettiin keväällä mielenkiintoinen koulutusaamupäivä ympäristöteemalla. Nostan tähän joitain niistä asioista, jotka minuun kolahtivat.  Puhumassa oli mm. ympäristöteologian dosentti Panu Pihkala, joka on saanut julkisuutta ympäristöahdistuksen tutkijana. Yliopistomaailmassa puhutaan ympäristöteologiasta. Se on käytännössä hyvin lähellä ekoteologiaa, joka keskittyy kristinuskon ja luonnon väliseen suhteeseen aina ympäristökriisistä kaikkeen siihen hyvään, mitä ihminen luonnosta saa. Vielä yksi näihin kiinteästi liittyvä termi on luontohengellisyys. Se puolestaan sanoittaa niitä henkisiä tai hengellisiä kokemuksia, joita ihminen tuntee luonnossa. Metsä on minunkin kirkkoni ja luonnon kauneus ja hiljaisuus puhuttelevat usein niin, etteivät mitkään sanat riitä. Raamatussa meille ihmisille on annettu tehtäväksi viljell