Kampuspappi Sonja

  Minulla on ollut viisi koiraa - Pella, Pipsa, Ninni, Aku ja Tessu - joiden kuvat aikajärjestyksessä ovat tässä postauksessa. He viipottavat jo autuaammilla lenkkipoluilla. Heidän lisäkseen olen saanut tutustua muihinkin aivan mahtaviin karvakuonoihin! Varmasti jokaiselta eläinlajilta me ihmiset voisimme oppia paljon. Eläimet tuovat meille iloa ja lisäävät hyvinvointiamme, niin lintulaudan vierailijat kuin omat lemmikkimmekin. Olen valinnut tähän kuitenkin sellaista hyvää, jota olen oppinut koirilta: 1. Ajattele, jos tervehtisimme toisiamme samalla tavalla kuin koirat! Heiluttaisimme koko kehoamme, juoksisimme huoneesta toiseen ja hyppisimme halaamaan silloin kun rajoitukset eivät sitä estäisi. Onneksi koirat voivat "halata" tänäkin aikana! Fysioterapeutillani on kaksi suurta koiraa ja jälleen, kun viime viikolla astuin vastaanoton ovesta sisään, minut kaapattiin karvaiseen syleilyyn, nuoltiin kädet ja kasvot ja juostiin eteisessä edestakaisin. Mikään heidän maailmassaan ei

Minulla on rasitusmurtuma jalassa. Niin ahkerasti on tullut Lahden luonnossa vaellettua! Ortopedi sanoi, että kuvassa luu näyttää hauraalta. Hän kuitenkin lohdutti, että kunhan murtuma paranee, kohdasta tulee entistä vahvempi. Saman kohdan ei pitäisi enää kovin helposti murtua. Nyt on vain maltettava välttää jalan kuormittamista. Voi, miten vaikeaa se onkaan! Lääkärin sanat kuulostivat lohduttavilta: Murtuneesta kohdasta tulee entistä vahvempi. Kuinka moni onkaan elämän monenlaisen kuormituksen ja pitkällisen rasituksen haurastuttama. Silloin voi murtua. Mieli tai sielu. Kun yrittää jaksaa päivästä tai vuodesta toiseen. Jos kuitenkin hakee apua, vaikkei oikein tietäisi kivun syytä ja saa sitä kautta keinoja vähentää kuormitusta, antaa itselleen aikaa, lepää, on lempeä ja armollinen, murtuma voi parantua ja ihmisestä tulee entistä vahvempi. Kun jo kerran on selvinnyt, ei ehkä murru enää samalla tavalla. Eikä myöskään enää tarvitse pelätä murtumista. Maailma ei herkkyyteen kaadu. Päinvas

Otsikko on virrestä 510 ja se on valittu myös Suomen pyhiinvaellussivuille. Sopiva ajatus elämään muutenkin - työhön ja opiskeluun. Talven tuivertaessa viivähdän vielä viime kesässä, kun kuljin juurillani Turun seudulla. Pietarin pyhiinvaellusreitti johdatti mm.  tänne Ravattulan Ristimäelle, josta on löydetty Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännökset 1100-luvun loppupuolelta. Tuolla asiat asettuivat jollain lailla oikeaan mittakaavaan. Varmasti tuossakin kirkossa työskennellyt pappi on ollut kiireinen omissa tehtävissään. Toisinaan tyytymätön siihen, mitä on saanut aikaan. Harmitellut sitä, mikä unohtui tai tuli tehtyä väärin. Mutta eipä näkynyt jälkiä niistä arjen harmeista kesällä 2020. Ei mainita historiankirjoissa, mikä posti lähti väärälle vastaanottajalle tai missä tilanteessa sotkeuduttiin sanoissa. Ainoastaan se tärkein on pysynyt tähän päivään asti - kirkon sanoma armosta ja rakkaudesta. Puhuinkin viime vuoden lopulla eri yhteyksissä siitä, miten kulunut vuosi opetti muun m

  Tilanteilla on usein kaksi puolta. Vaikeistakin vaiheista voi löytää hyvää. Olen kuullut nyt useamman kerran, ettei rohkene puhua omasta tyytyväisyydestään, jos karsitumpi arki ja etäelämä sopivat, kun tuntuu, että pitäisi porukan mukana vain kauhistella ja harmitella. Kuitenkin se hyväkin on totta ja ansaitsee tulla mainituksi. Varsinkin koska se, mihin keskittyy, yleensä lisääntyy. Listaan tähän siksi 20 myönteistä asiaa tai oppia vuodesta 2020, jotka joko minä itse olen oivaltanut tai kuullut toisilta. Osa on havaintoja oppilaitosten elämästä, mutta niissäkin voi olla tuttua muillekin etätöitä tehneille. Listalta löytyy myös laajemmin meitä kaikkia koskettavaa. Kerro toki kommenteissa, mitä puuttuu! Myönteisiä näkökulmia olisi löytynyt varmaan kolmisenkymmentä, mutta olen yhdistellyt joitain samaan aihepiiriin kuuluvia. Silti jotain hyvää on varmasti vielä koettu ja havaittu tämän listan ulkopuoleltakin. 1. Etäarjessa aikaa on säästynyt muuhun, kun ei ole ollut työmatkoja tai kulk