Murtuma

Minulla on rasitusmurtuma jalassa. Niin ahkerasti on tullut Lahden luonnossa vaellettua! Ortopedi sanoi, että kuvassa luu näyttää hauraalta. Hän kuitenkin lohdutti, että kunhan murtuma paranee, kohdasta tulee entistä vahvempi. Saman kohdan ei pitäisi enää kovin helposti murtua. Nyt on vain maltettava välttää jalan kuormittamista. Voi, miten vaikeaa se onkaan!

Lääkärin sanat kuulostivat lohduttavilta: Murtuneesta kohdasta tulee entistä vahvempi. Kuinka moni onkaan elämän monenlaisen kuormituksen ja pitkällisen rasituksen haurastuttama. Silloin voi murtua. Mieli tai sielu. Kun yrittää jaksaa päivästä tai vuodesta toiseen.

Jos kuitenkin hakee apua, vaikkei oikein tietäisi kivun syytä ja saa sitä kautta keinoja vähentää kuormitusta, antaa itselleen aikaa, lepää, on lempeä ja armollinen, murtuma voi parantua ja ihmisestä tulee entistä vahvempi. Kun jo kerran on selvinnyt, ei ehkä murru enää samalla tavalla. Eikä myöskään enää tarvitse pelätä murtumista. Maailma ei herkkyyteen kaadu. Päinvastoin. Niin kuin haurasta luutakin on mahdollista vahvistaa, niin voi vahvistaa myös haurasta mieltä ja sielua. Lempeydellä ja ajan kanssa ja toisten tukemana. 

En ole ainoa, joka on omista elämän vaikeuksista selviydyttyään päätynyt auttamistyöhön. Kun on itse murtunut ja tuntee elämän haurauden, saattaa siitä vahvistuttuaan haluta olla toisten murtuneiden tukena. Koskaan en tahdo ajatella, että kärsimykset olisivat meille opetukseksi annettu. Mutta kun elämässä ei murheilta oikein voi välttyä, vaikeatkin kuormitukset saattavat muuttua voimavaraksi ja jopa toisten parhaaksi. Tai ainakin omaksi parhaaksi. Jokaisen ei tietenkään tarvitse päätyä kuraattoriksi, psykologiksi tai papiksi, vaan kaikessa ihmisten kohtaamisessa, myös ystävien ja tuttavien kanssa, on myötätunto ja ymmärrys elämän herkkyydestä tarpeen. Kovuutta ja vaatimuksia maailmassa kyllä riittää.

Samana päivänä, kun olin alkanut kirjoittaa tätä, kuulin radiosta hartauden, jossa kerrottiin miehestä, jolla oli kaksi ruukkua. Toinen ehjä, toisessa oli murtuma. Hän kantoi kuitenkin sisukkaasti vettä molemmilla ruukuilla, vaikka osa vedestä valuikin rikkoutuneesta ruukusta matkan varrelle. Järkevin ajatus olisi tietenkin ollut heittää moinen rikkoutunut astia turhana menemään. Mies huomasi kuitenkin, että siihen, mihin vesi oli murtumasta vuotanut, kasvoi kukkaketo.

Nämä alla olevat ruusut ovat yksi luonnon muistutus sisukkuudesta: Ostin runkoruusun parvekkeelleni toukokuussa. Se on kukkinut siitä asti. Otin kukat lopulta maljakkoon 4.1, kun ajattelin, etteivät sentään kovissa pakkasissa pärjää, vaikka parveke onkin lasitettu. Nyt, kahta viikkoa myöhemmin, nuput pikkuhiljaa avautuvat ja uusia lehtiä puhkeaa maljakossa. 

Olikohan kirjassa Munkki, joka myi ferrarinsa, seuraava meditaatioharjoitus: Pysähdy katselemaan kukkaa vaikkapa 10-15min ajaksi niin, että todella keskität ajatuksesi vain yhden kukan katseluun. Jos ja kun ajatus lähtee harhailemaan, ohjaa huomio lempeästi takaisin kukan terälehdille. 

Olen toteuttanut tätä aina toisinaan näidenkin kukkien kanssa, kun tavanomainen metsässä meditointi on sattuneesta syystä nyt vähäisempää. Miten kiehtovaa kauneutta löytääkään pienestäkin kukasta, kun oikein pysähtyy ja keskittyy. Toimii myös inspiroivan esineen tai vaikka metsän sammalen kanssa. Kukan katselu rauhoittaa mielen, sielun ja ajatukset. Tuo tähän hetkeen. Hoitaa murtunutta. 

Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,

siinä Luojan sydän lyö.

Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.

Annat kasvullemme aikaa,

uuteen työhön valmistat.

              (virrestä 525)