Kampuspappi Sonja

"Arkihuolten alla, tiellä vaikealla taaskin taivallan. Taitoni on pieni. Usein hukkuu tieni, syrjään horjahdan. Auta, Jeesus löytämään askelille lujaa pohjaa. Kulkuani ohjaa. Kotona ja työssä, päivässä ja yössä auta muistamaan: Tarpeen on vain yksi.  Syrjään siirretyksi huolet silloin saan. Matkalamppuun hiipuvaan usko, toivo valon luokoon,  rakkaus voiman tuokoon. Jos saan sisukkuutta suunnitella uutta, anna viisaus jättää kuoret kuolleet, löytää silmut tuoreet, nähdä sarastus. Sanan luja kallio luokoon vahvan perustuksen, armo uskalluksen" -Siionin virsi 72 "Murehtiminen ei vie pois huomisen huolia, mutta se vie pois tämän päivän rauhan." On helppo sanoa, että on turha murehtia ja olla huolissaan. Ei huolia niin vain sivuuteta. Totta on kuitenkin, ettei etukäteen murehtiminen muuta tulevaa eikä jälkikäteen märehtiminen muuta sitä, mitä jo tapahtui. Tässä hetkessä voi tehdä sen, mitä pystyy.  Keinoja irrottautua huolista on. Yksi karistaa murheensa salille, lenkkip

Olen tosiaan kuvannut penkkejä niin kotimaassa kuin ulkomailla jo vuosien ajan. Luulen, että tämä kiinnostus penkkejä kohtaan on lähtöisin H.E. Wislöffin kirjasta Hiljaisia hetkiä . Siinä on lyhyt ajatus vuoden jokaiselle päivälle. Yhdessä niistä kerrotaan: "Ollessaan vankina St. Helenan saarella Napoleon rakennutti tien eräälle jyrkälle kukkulalle. Sinne hän rakennutti tasanteen, jonne hän asetti penkin ja maalasi siihen sanat: "Vaeltaja, istuudu ja ole kiitollinen." Emmekö mekin istuutuisi tänään sille penkille? Mistä me kiittäisimme? Ajattelepa sitä." Tämä on jäänyt minulla elämään. Kun näen penkin, istuudunpa sille tai en, ajattelen monesti, mistä minä nyt juuri voisin kiittää. Ja Napoleon oli vankina saadessaan idean kiitoksen paikasta. Siksi ehkä tämän arjen haasteiden vankinakin syitä kiitokseen voisi löytyä. Penkille istahtaminen kuvastaa minulle myös pysähtymistä. Lomamatkoilla saatan istua puistonpenkillä syömässä eväitä tai herkuttelemassa jäätelöllä. Kat

”En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa…” sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua ”…paitsi ystäviä…” Ystävänpäivän suosio on viime vuosina kasvanut Suomessakin ja toisin kuin amerikkalaisessa rakastavaisten söpöilyjuhlassa, meillä huomioidaan kaikenlainen ystävyys. Se on hyvä se! Ja erityisesti tänä aikana, kun valitettavasti yksinäisyys on entisestään lisääntynyt. Sain eilen SPR:ltä viestin: "Yksinäisyys on räjähtänyt Suomessa. Auta vastaamaan hiljaiseen hätään." Yksinäisyyshän ei ole jotain, joka vain tapahtuu meistä riippumatta, vaan me ihmiset joko aiheutamme tai poistamme yksinäisuuden. Tietenkään kukaan ei pysty siihenkään yksin, vaan ihan jokainen meistä voi vähentää yksinäisyyttä ja lisätä ystävällisyyttä tässä maailmassa. On tietyllä lailla katkeransuloinen ajatus, että jokainen, joka kokee olevansa aivan yksin ja ainoa, joka ei kelpaa ystäväksi, ei monien kyselyiden tulosten perusteella todellakaan ole ainoa. Yhtä yksinäisiä on tässä maassa ja maailmassa vaikka k