Tuhkakeskiviikko

Olen tosiaan kuvannut penkkejä niin kotimaassa kuin ulkomailla jo vuosien ajan. Luulen, että tämä kiinnostus penkkejä kohtaan on lähtöisin H.E. Wislöffin kirjasta Hiljaisia hetkiä. Siinä on lyhyt ajatus vuoden jokaiselle päivälle. Yhdessä niistä kerrotaan: "Ollessaan vankina St. Helenan saarella Napoleon rakennutti tien eräälle jyrkälle kukkulalle. Sinne hän rakennutti tasanteen, jonne hän asetti penkin ja maalasi siihen sanat: "Vaeltaja, istuudu ja ole kiitollinen." Emmekö mekin istuutuisi tänään sille penkille? Mistä me kiittäisimme? Ajattelepa sitä."

Tämä on jäänyt minulla elämään. Kun näen penkin, istuudunpa sille tai en, ajattelen monesti, mistä minä nyt juuri voisin kiittää. Ja Napoleon oli vankina saadessaan idean kiitoksen paikasta. Siksi ehkä tämän arjen haasteiden vankinakin syitä kiitokseen voisi löytyä.

Penkille istahtaminen kuvastaa minulle myös pysähtymistä. Lomamatkoilla saatan istua puistonpenkillä syömässä eväitä tai herkuttelemassa jäätelöllä. Katselen ohikulkijoita ja nautin kiireettömyydestä. Kotiseudulla penkkien ohi tulee usein kuljettua matkalla jonnekin. Tietenkin tuolle kuvan penkille olisi ollut hiukan vilpoinen istahtaa. Mutta eikö juuri silloin pitäisi pysähtyä ja hengähtää, kun arjen kiireet ja velvollisuudet pitävät meidät vauhdissa ja vaativat.

Tämän paastonajan viikkoina voimme istahtaa yhdessä hetkeksi penkille, silloin kun se sinulle parhaiten sopii ja levähtää omien ajatusten kanssa tai ajatuksista. Jaan tänne kuvia, mietteitä ja tekstejä, jotka toivottavasti voivat olla johdattamassa hetken hengähdystaukoon. 

Tänään on tuhkakeskiviikko. Laskiainen on johdattanut meidät laskeutumaan paastoon. Laskiaispullilla herkuttelu saa jäädä taakse ja nyt voikin sitten syödä kenties hiukan yksinkertaisemmin. Jos se palvelee pysähtymistä ja hiljentymistä. Paaston merkkinä on käytetty mm. tuhkan sirottelua päälle, jotta muistamme, että tuhkaa ja tomua mekin lopulta olemme. Maasta tulleita ja sinne palaamassa. Tuhka on myös likaista ja sotkee helposti. Ehkä nyt voisi myös olla aika katsoa kirkkaassa auringon valossa sitä oman elämän likaa ja miettiä, mihin olen kenties oikeasti itse syyllinen ja mihin en. Likaanko omaa elämääni? Likaako joku toinen?

Normaalioloissa tänään voisi monissa kirkoissa saada otsaansa tuhkaristin katumuksen merkiksi. Kasteessa otsaan on piirretty ristinmerkki ja kerran se piirretään hiekalla arkulle.

Retriitti tulee sanasta retreat, joka taas tarkoittaa vetäytymistä. Arkiretriitti on toisin sanoen hetken vetäytymistä arjessa ja arjesta. Minua ja monia muitakin kiireisiä puhuttelevat hiljaisuuden retriittien alussa usein luettavat jakeet: "Apostolit kokoontuivat taas Jeesuksen luo ja kertoivat hänelle, mitä kaikkea olivat tehneet ja mitä opettaneet. Hän sanoi heille: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää." Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä." Kuulostaako ydin tutulta? Siksi kutsunkin sinut nyt mukaan matkalle. Jotta saisit vähän levähtää.

"Nyt kutsuu paasto hiljaisuuteen,
seuraamaan tietä Kristuksen.
Sen matkan tuskaa, ankaruutta
vain väistää mieli maallinen.
On sietämätön ristin tie,
kun oman kunnian se vie.

On työläs työ ja toivotonkin
sydämen kovuus tunnustaa,
niin Herralle kuin läheisille
särkynyt sisin paljastaa.
Mieluummin näytän hymyillen
vain julkisivun ehyen.

Oi Herra, koske sydämeeni,
tahtosi tielle taivuta.
Lyö särö väärään varmuuteeni,
kun olen tuhkaa, tomua,
niin rohkeasti havaitsen
myös pahuuteni salaisen.

Suo rohkeutta matka päättää
Kristuksen ristin juurelle.
On siellä lohtu, turvapaikka
tien särkemille sieluille.
Toivona risti säteilee,
syntiset yössä valaisee."

-Siionin virsi 199