Ystävyydestä ja yksinäisyydestä

”En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa…” sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua ”…paitsi ystäviä…”

Ystävänpäivän suosio on viime vuosina kasvanut Suomessakin ja toisin kuin amerikkalaisessa rakastavaisten söpöilyjuhlassa, meillä huomioidaan kaikenlainen ystävyys. Se on hyvä se! Ja erityisesti tänä aikana, kun valitettavasti yksinäisyys on entisestään lisääntynyt. Sain eilen SPR:ltä viestin: "Yksinäisyys on räjähtänyt Suomessa. Auta vastaamaan hiljaiseen hätään." Yksinäisyyshän ei ole jotain, joka vain tapahtuu meistä riippumatta, vaan me ihmiset joko aiheutamme tai poistamme yksinäisuuden. Tietenkään kukaan ei pysty siihenkään yksin, vaan ihan jokainen meistä voi vähentää yksinäisyyttä ja lisätä ystävällisyyttä tässä maailmassa.

On tietyllä lailla katkeransuloinen ajatus, että jokainen, joka kokee olevansa aivan yksin ja ainoa, joka ei kelpaa ystäväksi, ei monien kyselyiden tulosten perusteella todellakaan ole ainoa. Yhtä yksinäisiä on tässä maassa ja maailmassa vaikka kuinka. Toivon, että tieto siitä voisi tietyllä lailla lohduttaa, etten minä todellakaan ole maailman ainoa unohdettu. Eikä tilanteen tarvitse suinkaan olla lopullinen.

”Ystävyys on sitä, että kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystävää, niin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti ja kaikki rypyt siliävät!”

Yksinäinen ihminen ymmärrettävästi kaipaa sitä, että joku huomaisi ja ottaisi vaikka yhteyttä. Pyytäisi seuraansa. Mitä useampi vain elää tämän toiveen kanssa, mikään ei muutu. Jos sen sijaan ystävää odottaessaan ottaisi itse yhteyttä tuttuun tai keksisi tavan ilahduttaa vaikka ihan tuntematonta, oma yksin oleminen lievittyisi siinä samalla kun toisellekin tulisi hyvä mieli. Kenties ihminen, jonka ei oleta olevan yksinäinen, kaipaakin juuri samalla lailla nähdyksi tulemista. Yksinäisyys ja yksin eläminen kun eivät myöskään ole sama asia. Parisuhteessa elävä voi kokea olevansa hyvinkin yksin samalla kun itsenäistä elämää elävä ei taas automaattisesti ole yksinäinen tänäkään aikana. Oletukset ovat turhia. Pienet päivän piristykset ei koskaan.

"Olet olemassa, rakas ihminen. Elämä kaunis on, kun tiedän sen.
Ei tärkeintä se, mitä sanot, teet, vaan mitä olet, hymy, kyyneleet.
Olet olemassa, sitä tarvitsen kuin lintu ilmaa, maata kukkanen."

Opiskelijoiden kanssa puhun paljon ystävien löytämisen vaikeudesta. Lasten tuntuu olevan lähtökohtaisesti helppo löytää kavereita leikin keskellä. Koulu tuo ihmisiä luontevasti yhteen ja pitää yhdessä. Voi tuntua riipaisevalta huomata, että ne kaverit, jotka ovat kulkeneet kenties vuosien ajan elämässä hiekkalaatikolta kohti aikuistumista, eivät enää tunnukaan jakavan samaa ajatus- tai arvomaailmaa, kun siirrytään peruskoulusta eteenpäin. Toiset yrittävät pitää vanhaa ystävyyttä elossa vaikka väkisin, kunnes on pakko todeta, ettei sellainen tee enää kumpaakaan onnelliseksi. Jotkut löytävät uudet, hyvät ystävät samalta alalta, kun opiskelu yhdistää ihmiset, joilla on samat kiinnostuksen kohteet. Sekään ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Voikin tuntua tosi pahalta, jos samalla alallakaan ei kenenkään kanssa synkkaa.

Helposti syytä etsii itsestään. Varsinkin jos vertaa niihin, joilla tuntuu olevan suuri kaveriporukka ja paljon seuraajia somessa. Miksi minä en kelpaa? Samanaikaisesti voi olla myös niin, etteivät ne monet seuraajat ole kavereita ollenkaan tai vaikka joukkuelajin harrastuksen kautta syntyneessä suuressa kaveriporukassa ei kuitenkaan ole montaa todellista ystävää, jonka kanssa löytyisi sellainen sydämen ja sielujen yhteys, jota moni kuitenkin etsii ja kaipaa. Osalle riittää se iso ja iloinen kaveriporukka, jonka kanssa hengailla ja hyvä niin. Osa sitten taas kaipaa sitä yhtä ymmärtäjää. Arjen ilojen ja surujen jakajaa. Onnellista, jos tällainen ihminen löytyy. Tyytyä ei kannata. Itseään ei pidä muuttaa kelvatakseen. Itseään ei pidä syyttää. Jokainen ansaitsee tulla ystävänäkin hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään. Siellä jossakin yksinäisten joukossa hän ehkä juuri nyt odottaa juuri sinua. ❤

"Jos voisin antaa sinulle jonkin ominaisuuden, antaisin sinulle kyvyn nähdä itsesi niin kuin toiset sinut näkevät. Silloin tietäisit, miten verraton olet."

"Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,                  
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,

kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään."
-Franciscus Assisilainen 

Ps. Kuvat ovat osin meneillään olevan hyvän mielen kuvakampanjan satoa. 😍