Kipu

Olen aikaisemminkin todennut, että syyskuussa vietetään kipukuukautta, vaikka vuoden jokainen kuukausi onkin monelle yhtä lailla kipukuukausi. Minä olen elänyt jatkuvan fyysisen kivun kanssa kohta 28 vuotta. Kuinka usein olenkaan kuullut, ettei minusta millään uskoisi, että olen kipeä. Samaa kuulen monelta muultakin kipukroonikolta. Joskus se on ollut joko hidaste tai jopa este avun saamisellekin, kun lääkäritkään eivät ole uskoneet reippaan ja iloisen ihmisen olevan todella kipeä. Jokaisella meillä kärsivällä on omat keinomme selviytyä arjessa. Minä jaksan sillä, että koitan keskittyä kaikkeen muuhun kuin kipuun.

 On monenlaista fyysistä kipua, joka ei näy ulospäin. Pelkästään kipukroonikkoja on Suomessa yli miljoona. Kroonisesta kivusta puhutaan, jos kipu on kestänyt yli kolme kuukautta. Miten paljon onkaan sitä henkistä kipua, joka ei näy ulospäin! Miten paljon häpeää siihen joskus liittyy. Miten vaikeaa sielun ja mielen kipuun voi olla hakea apua. Fyysinen kipu saattaa olla myös hyväksytympää. Ystäväni sanoi uuvuttuaan töissä, että hän toivoisi vaikka jalan murtuvan, jotta saisi levätä. Työtaakan alla murtuminen ei tuntunut sallitulta syyltä jäädä sairauslomalle, vaikka sitähän se todella olisi. 

Myös henkisestä kivusta kärsivät voivat olla ja usein ovatkin elämänmyönteisiä, iloisia ja aikaansaavia. Heitä kenties jopa kadehditaan. "Tuollakin on niin helppo elämä!", "Hän on saanut kaiken.", "Miksi vain minulla on vaikeaa?" Inhimillisiä ja ymmärrettäviä tunteita, tottakai. Samanaikaisesti on kuitenkin niin tarpeetonta ja turhaa verrata itseään kehenkään muuhun. Koska vain minulla on minun elämäni kivut ja ilot.

 Emme koskaan voi tietää, minkälaista kipujen   kuormaa se nauravainen ihminen kantaa   mukanaan. Emme koskaan voi tietää, mikä määrä   työtä on menestymisen takana. Mistä kaikesta on   ehkä joutunut luopumaan. 

  Kipujen kanssa elävä ihminen saattaa olla myös   kaikkea muuta kuin helppo ja hyväntuulinen.   Paha olo voi purkautua töykeytenä,   vetäytymisenä, kiukutteluna... kaikenlaisena   asiattomana käytöksenä. Joskus ei vaan pysty   muuhun! Silloin kielteisen vyöryn kohteeksi   joutuva saattaa suotta kuvitella olevansa itse   syyllinen. Kivuista tietävät kenties arvaavat käytöksen todellisen syyn. Muille siitä ei ehkä jaksa tai edes huomaa mainita ja anteeksi pyydellä, vaikka pitäisi.

Tietenkin maailmassa on myös ihmisiä, joiden elämä on ollut pääosin aurinkoista syntymästä lähtien. Ja hyvä niin! Eräs opiskelukaverini kipuili valmistumisensa kynnyksellä, tuleeko hänestä huono pappi, kun hän ei ole kokenut omassa elämässään juuri mitään vastoinkäymisiä. Sanoin, että sinun kaltaisia tarvitaan. Tyhjästä kun ei voi ammentaa. Jos auttajan omat voimat ovat lopussa tai miinuksella, ei hänellä ole, mistä jakaa uutta voimaa ja tulevaisuudenuskoa uupuneelle. Siksi tarvitaan heitä, joiden energiavarastot ovat niin hyvällä mallilla, että niistä riittää jaettavaksi myös muille! 

Psyykkisestä tai fyysisestä kivusta ei ehkä koskaan pääse kokonaan eroon. Mahdollisesti kipuja voi kuitenkin lievittää. Olen käynyt kaikki nämä vuodet fysioterapiassa. Kun juuri se oikea kohta osuu fysioterapeutin sormien alle, miten hyvältä se tuntuu, vaikka toisaalta tekisi mieli itkeä tai huutaa kivusta. Mutta lopulta kipu lievittyy. Myös silloin kun joku koskettaa sielun kipeintä kohtaa, vaikka hellästikin, voi tehdä mieli itkeä tai huutaa. Jos siinä hetkessä kuitenkin uskaltaa viipyä, myös se kipu voi lievittyä.

Kivulta voi joskus myös oppia, vaikka se julma opettaja onkin.  Koskaan en tahdo ajatella, että kipu olisi kenellekään rangaistus tai siksi annettu, että kärsivä siitä oppisi. Se olisi liian julmaa. Ihmiselämässä nyt vaan tapahtuu onnettomuuksia, jotka satuttavat niin kehoa kuin mieltä. Syyllisiä on turha etsiä. Se vain myrkyttää sisintä. Kipu voi kuitenkin kasvattaa, laittaa elämän arvot uusiksi, vaikka se latteudelta kuulostaakin. Silti se on totta. Myös kipeät ja kärsineet levittävät ympärilleen paljon hyvää. Osaavat ehkä pysähtyä toisen kärsivän rinnalle. On herkkyyttä kuulla ja nähdä myös se piilossa oleva kipu ja rohkeutta kohdata se. Minä tuskin olisin pappi ilman omia kipujani. Luulen, että tavoittelisin huippukuntoa, huippupalkkaa, huippuasemaa ja ties mitä, jos olisin terve. Minusta parempi näin, sitten kuitenkin. 💓 

            Toivon koko sydämestäni voimia sinulle omien kipujesi kanssa! Et ole yksin!