Enkeli

 

Syys- lokakuun vaihteessa kirkoissa vietetään Mikkelinpäivää. Tänä vuonna 4.10. Minulle tämä enkelien ja lasten sunnuntaiksikin kutsuttu tarkoittaa aina ruotsinkielistä jumalanpalvelusta Mukkulan kirkossa mahtavan ruotsinkielisen seurakunnan kanssa. Lahdessahan ei ole varsinaista omaa ruotsinkielistä seurakuntaa, mutta yhteinen kieli tuo tämän joukon yhteen. Vastaan oppilaitostyön ohessa Lahden ruotsinkielisestä seurakuntatyöstä, vaikka suomenkielinen olenkin, koska opiskelin Åbo Akademissa. Ruotsinkieli on siksi minulle edelleen rakas. 

Mutta enkeleihin! Nykyään on olemassa erilaisia enkelihoitoja ja yhteydenpitoa enkeleihin eri kanavien kautta. Niihin en nyt ota kantaa. Minä, jonka ammatti perustuu johonkin, jota ei voi järjellä selittää, olen hyvin varovainen tuomitsemaan ja sanomaan, mikä on totta ja mahdollista ja mikä ei. Tottakai järkeä saa ja tulee käyttää ja kriittisesti arvioida asioita sekä lopulta pitää kiinni siitä, mikä on hyvää.

Olen kuullut seurakuntalaisilta kertomuksia, joissa metsään eksynyt on nähnyt risteyskohdassa polulla hahmon, jota on tehnyt mieli seurata ja näin löytänyt takaisin tutulle tielle. Tai liikenteessä on jokin hahmo tullut esteeksi tielle ja autoilija on kohta tajunnut, että ilman pakollista hidastamista olisi tapahtunut onnettomuus. Kertojat ovat kokeneet kohdanneensa silloin suojelusenkelin.

Enkelit ovat tärkeässä roolissa Raamatussakin. Enkelihän ilmoitti nuorelle Marialle, että hänestä tulee äiti. Ja enkelit tulivat sitten kertomaan paimenille ja lampaille, että Jeesus oli syntynyt. Raamatun mukaan he eivät ole omalla asiallaan, vaan taivaallisia sanansaattajia.

Tämä elämää nähneen virsikirjani kannessa oleva kuva suojelusenkelistä on ehkä niitä klassisimpia mielikuvia enkelistä. Hohtava olemus, suuret siivet ja vaaleat kiharat! Samaa ulkonäköä on vanhoissa enkelikiiltokuvissa. Sellaisia ei muuten nykypäivänä enää juurikaan näe. Kaunis ajatus suojelevasta enkelistä tietenkin tällainen. 

Mutta mitäpä jos enkeleitä onkin monenlaisia? Ainakin Mikkelinpäivälle (ruotsiksi Mikaelidagen) nimensä antanut arkkienkeli Mikael oli enemmänkin taistelijatyyppiä taivaallisissa sotajoukoissa. 

Ja kun sitten on vielä arjen enkeleitä ilman sädekehiä ja siipiä. Meitä, jotka voimme auttaa toisen vaikka yli synkän virran. Meitä, jotka omalla paikallamme ja omalla tavallamme voimme levittää valoa. Sanotaan, että enkeliä ei aina huomaa enkeliksi siinä hetkessä. Vasta myöhemmin. Kesken arjen vilskeen joku on pysähtynyt, sanonut jotain kaunista ja kannustavaa, auttanut eteenpäin, antanut omastaan, ollut ihminen ihmiselle. Mutta kuitenkin kuin enkeli. Tuonut valoa päivään. Ollut hyvän puolella.

                                                                           Monenlaisia enkeleitä elämääsi!