Tie

Viime kesänä lomailin Turun seudulla. Yhtenä hyvin lämpimänä aamuna lähdin kävelemään majapaikastani Ruissalon kansanpuistoon ja kasvitieteelliseen puutarhaan. Matkaa oli reilut 8km. Reitti kartasta katsottuna oli hyvin selkeä. Myös kulkiessani kävelytietä, näin useampaan kertaan kylttejä, joiden perusteella saatoin päätellä olevani oikealla tiellä. Olen käynyt Ruissalossa aikaisemminkin, mutten kävellen. Tien pientareilla oli kyllä kukkia, mutta muuten maisemat eivät suuremmin ilahduttaneet. Lähinnä tehdasaluetta. Mutta kävelin tyytyväisenä ajatellen, että perillä on sitten kaunista, tästä nyt vaan pitää kulkea. 

Siinä vaiheessa, kun minun olisi kellon mukaan pitänyt jo olla perillä ja maisemat olivat edelleen yhtä mitäänsanomattomat, kaivoin lopulta puhelimen kartan esille. Olin täysin väärällä tiellä. Tie oli samansuuntainen kuin se oikea eikä linnuntietä kaukana, mutta siinä välissä oli vesistö, joten ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta löytää oikotietä, vaan oli kiltisti palattava nyt jo paahteisessa auringonpaisteessa kilometritolkulla samaa, tylsähköä tietä, ennen kuin pääsin oikealle tielle. 

Kesälomallakaan pappi ei näköjään voi olla löytämättä tällaisesta tilanteesta syvempää merkitystä. Siinä taapertaessani ajattelin, miten usein sitä tyytyy siihen tylsähköön elämän tiehen, mitä tunnista, päivästä tai vuodesta toiseen taapertaa. Ei edes osaa kuvitella, mitä muuta upeaa voisikaan ihan lähettyvillä olla tarjolla. Jos vaan valitsisi toisen tien. Elämän nyt vain kuuluu olla tällaista. Parempaakaan ei ole, saattaa kuvitella. 

Kun lopulta pääsin oikealle tielle, johan maisemat muuttuivat! Koko matkakin oli huikean kaunista, monimuotoista luontoa. Aivan jotain muuta kuin mihin olin hetki sitten tyytynyt. Sanotaan, että "tuttu helvetti on parempi kuin vieras taivas". Joskus tietää elävänsä onnetonta elämää kenties huonossa parisuhteessa tai työssä, joka ei vain tunnu omalta. Mutta tilanne on tuttu, sen kaiken kanssa osaa toimia ja pärjää. Siksi ei tee muutosta. Kun ei voi tietää. Mitä jos kävisikin vielä huonommin? Tällaista katastrofiajattelua on paljon. Koska asiat voisivat olla vieläkin huonommin, kannattaa pysytellä nykyisessä tyytymättömyyden tilassa. Tai koska elämä on ihan ok näin, ei kannata lähteä tekemään muutosta. Voisi käydä huonommin. Mutta entäs jos asiat voisivatkin yhtä lailla olla paremmin kuin nyt? Mitä jos elämä voisikin olla vielä onnellisempaa, rikkaampaa, mielekkäämpää? Millä todennäköisyydellä muutos veisi huonompaan eikä parempaan?

94 -vuotias professori Marja-Liisa Swantz antoi vasta haastattelussa elämänohjeita omalla kunnioitettavan pitkällä elämänkokemuksellaan. Yksi niistä oli: "Huomaa, kun on aika lähteä uuteen suuntaan. ”On hyvä, jos ihmisellä on herkkyys nähdä, kun elämässä tulee risteyskohta. Silloin pitää uskaltaa alkaa seurata tietä uuteen suuntaan.""

Totta kai on myös elämäntilanteita, joissa muutosta ei niin vain tehdä, vaikka tahtoisi. On ajateltava perheenjäseniä tai taloutta noin esimerkiksi. Silti törmään liian usein myös vuosien aikana kasvaneeseen katkeruuteen oman elämäntilanteen takia, vaikka muutoksen mahdollisuuksia ulkopuolisen silmin olisikin. Ehkä vähintään omaa tietään voi joskus tarkistaa. Onko tämä nyt tällä hetkellä oikeasti hyvältä tuntuva tie? Olenko onnellinen? Sekin tuntuu tosi hyvältä, kun huomaa olevansa oikealla tiellä. Asiat ovat hyvin juuri nyt, juuri näin. Tässä on hyvä.

Opiskelijoiden kanssa pohdimme usein unelmia. Mistä minä unelmoin? Elänkö jo unelmaani? Minkälaista elämäni olisi, jos se paras tapahtuisi? Tällaistako? Jokaisella on oikeus onneen. Joskus tie sinne on yhtä kiemurainen kuin tuon ensimmäisen kuvan serpentiinitie Norjassa. Mutta jo matka itsessään, elämä kohti unelmien toteutumista voi olla todella onnellista ja ihmeitä täynnä. Ei ajatella vain perillepääsyä: sitten kun valmistun, sitten kun velat on maksettu, sitten kun pääsen eläkkeelle...Vaan jo matka on arvokas. Ja jos itse tiehen ei juurikaan voi elämäntilanteen takia vaikuttaa, kenties voi vaikuttaa siihen, mitä elämän matkalle pakkaa reppuun. Miten omista päivistä voisi tehdä  hitusen onnellisempia? Elämäähän kuvataan matkalla olemisena. Mahdollinen perillepääsy, unelmien toteutuminen, on totta kai myös arvokasta ja tavoittelemisen arvoista. Kun minä lopulta pääsin perille omilta harhateiltäni, aivan huikea kukkaloisto - värit ja tuoksut ympäröivät minut. Pieni paratiisi oli odottamassa. 🌸🌷🌺🌼 

Sitä saattaa myös tyytyä näihin näkyviin teihin tarvitsematta ajatella sen syvällisemmin. Olin luullut jo löytäneeni Lahden kauneimmat ulkoilureitit vähintäänkin kävelymatkan päässä kotoa kuluneiden kuuden vuoden aikana. Kuitenkin kun tänä vuonna on tullut ulkoiltua vielä aiempaa enemmän kotioloissa, olen löytänyt useita huikean kauniita polkuja, kallioita, metsäsaarekkeita, rantakaistaleita...joiden olemassaolosta en ollut aikaisemmin tiennyt mitään. Olin kulkenut päivittäin niitä tuttuja, kylläkin hyvin kauniita reittejä, mutta sellaisiinkin kyllästyy ajan mittaan. Ei enää huomaa kaikkea kaunista, kun se on niin tuttua. Mutta nyt kauniita vaihtoehtoja onkin monia lisää. Kun vain lähdin rohkeasti tutkimaan uusia teitä. Se tekee myös aivoille hyvää, että kouluun, töihin tai kauppaan kulkee välillä uutta reittiä. 

                                                                            "Tulkoon tie sinua vastaan, 

                                                                             olkoon tuuli aina myötäinen. 

                                                                            Päivä poskillesi paistakoon, 

                                                                            sade pelloillesi virratkoon. 

                                                                           Ja kunnes kohdataan 

                                                                           elämäsi jääköön käsiin Jumalan."

                                                                                                                               virsi 979