Kohti joulua 2

 

Tähän aikaan vuodesta lumeton maa ei välttämättä ole järin kaunis. Tai ainakin kauneutta täytyy etsiä tarkemmin kuin vaikka alkukesällä. Metsistä löytyy kyllä upeaa vihreän hehkua nytkin ja järven pinta, kivet ja lehdettömien puiden rungot luovat rauhoittavan kokonaisuuden. Minulle tähän aikaan vuodesta luonto henkii rauhaa. Ja se on hyvä, koska muuten elämä saattaa näin vuoden viimeisinä viikkoina tuntua hyvinkin hektiseltä.

Kirjoitan tätä kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona ja tänään Salpauksen keskustakampuksen väelle on tarjolla kaksikin yhteistä kävelyhetkeä turvavälein Pikku-Vesijärven ympäri. Lyhytkin ulkoiluhetki tekee monella tavalla hyvää. Voi etsiä piristystä, rentoutusta, ajatusten selkiintymistä, mitä milloinkin tarvitsee. Ja niin kuin monessa yhteydessä muistutetaan, metsässä käveleminen laskee stressitasoja ja verenpainetta.

Joskus kävelemään voi lähteä keskittyen tietoisesti siihen, mitä näkee, kuulee ja vaikka haistaa lenkillään. Se auttaa olemaan läsnä tässä hetkessä. Ei menneissä murheissa tai huomisen huolissa. Tutuillakin reiteillä voi pysähtyä katselemaan kiviä ja kantoja, puolukanvarpuja tai katajan oksia. Pienet lapset ulkoiluseurana ovat tähän hyvä apu. He kun löytävät pieniä ihmeitä pitkin matkaa!

Voi myös kuulostella luonnon ääniä tai mahdollisia liikenteen tai muita ihmisten arjen aiheuttamia ääniä. Pystynkö sivuuttamaan liikenteen melun ja kuuntelemaan linnun hentoa laulua? Tunnenko sammaleen tuoksun? Miltä tuoksuukaan kangasmetsässä tai järven rannalla? Käykö tuuli kylmästi poskilleni? Miltä tie tai polku tuntuu askelteni alla?

"Jotta minä muistaisin
hidastaa
pysähtyä

sinä maalasit taivaankannelle
kaikki pastellin värit
soitit metsien huminaa
pakkasen pauketta

piirsit kauniita kuuraisia kukkia
jotta minä muistaisin

toit tähtitaivaan ylleni
narskuvan lumen jalkojeni alle
annoit lumihiutaleiden tulla
tanssien luokseni

jotta minä muistaisin
hidastaa
huomaamaan
kuinka kauneutta löytyy
kaikkialta."
(Mietteitä maalta, Paula Piirainen)

Maa on niin kaunis, on vanha pyhiinvaeltajien virsi. Sitä on siis laulettu kulkiessa. Julradion soittaa tätä virttä näköjään nyt päivittäin, siis ruotsiksi, ja monesti kuljen ulkona hyräillen näitä säveliä tai jotain muuta sävelmää. Vaikka yhtäkin lausetta. Askelten tahtiin. Sekin voi auttaa ajatuksia asettumaan aloilleen. 

Sanotaan, että luonnosta voi löytää ohuita kohtia, joissa taivas ja maa aivan kuin koskettavat toisiaan. Tämä maailma ja tuonpuoleinen kohtaavat. On pyhä paikka. Kun olin muuttanut Lahteen, löysin sellaisen kohdan Ruoriniemen kärjestä. Pysähdyn siinä edelleen usein. 💓

Maa on niin kaunis,

kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.
(virsi 30)

                                                             Sanoja ei tarvita, kun luonto puhuu