Voinko levätä vaatimuksista?

Puhuin vasta opiskelijaryhmän kanssa rajojen asettamisesta ja siitä, mikä riittää. Opiskelussa, työelämässä tai ihmissuhteissa voi tuntua siltä, ettei mikään riitä. Mikään ei ole tarpeeksi. Minä en ole koskaan tarpeeksi. Vaatimuksia vaatimusten perään.

Ensimmäisinä työvuosinani kävin iltaisin läpi päivän kohtaamisia ja työtehtäviä ja mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin ja ennen kaikkea paremmin. Jossain määrin tehdyn reflektointi on hyväksi. Siitä voi oivaltaa ja oppia jotain uutta tulevaa varten. Mutta tärkeää on muistaa myös etsiä sitä, missä onnistuin, mitä tein hyvin. Tai vähintään - jos tein kaikkeni ja niin hyvin kuin osasin, miten voisin vaatia enää enempää? Itsemyötätunto on lempeyttä ja myötätuntoista suhtautumista omaan itseensä.

Pohdittavaksi:

Jos tunnistan elämässäni vaatimuksia, kuka niitä asettaa? Ovatko ne todellisia?

Keneltä vaadin enemmän kuin mitä hän osaa, jaksaa ja pystyy? Miksi?

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos teen asiat ihan hyvin?

Voiko keskinkertainen riittää?

Olenko myötätuntoinen ja lempeä itselleni?

"Hei, älä turhaan jää, seinänviertä kulkemaan.
Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan.
Jos katsoa sä voisit niin kuin minä katson sua
sun ei koskaan enää tarvitsisi piiloutua.

Anna minun nähdä sun kasvosi,
nähdä kuinka valosi loistaa.
Anna minun kuulla sun äänesi,
kuulla kuinka ilosi soi.
Anna sateen huuhtoa surusi,
anna tuulen helmoja nostaa.
Tänään on tullut sun päiväsi,
nyt on sinun vuorosi loistaa!"

(Juha Tapio)