Vappuna

Vappu oli lapsuudenkodissani tärkeä juhla. Kasvoin ajatukseen, että raskaan työn raatajat ja opintojensa parissa puurtavat todellakin ansaitsevat juhlansa, joka on täynnä iloa, herkkuja ja hassuttelua. Toki kevättä ja luonnon heräämistä on ollut mukavaa juhlistaa siinä samalla, vaikkakin muistan lapsenakin taapertaneeni hattara kädessä räntäsateessa tuulen tempoessa takkiini sidottua ilmapalloa sinne tänne. Oikea vappu siis!

Ihminenhän määritellään usein ammattinsa kautta. Jos pitää esitellä itsensä vieraalle joukolle, on tavallista kertoa ala, jota opiskelee tai oma ammatti. Tokihan se kertookin ihmisestä. Jo hyvin pieniltä lapsilta udellaan, mikä sinusta tulee isona. Opiskelijoilta puolestaan kysellään, mitäs sitten opintojen jälkeen. Joko on töitä tiedossa vai ajattelitko jatkaa opintoja? Eikä ole nykyinenkään tutkinto vielä valmiina! Ja kunnollinen opiskelijahan ahertaa vähintään kesätöissä sen sijaan, että välillä lepäisi ja lataisi akkujaan, vai mitä?  

Mutta kuka minä olen ilman alaani tai ammattiani? Mitä minä kerron itsestäni ilman niitä? Mitä jos työtä tai tutkintoa ei ole? Riitänkö minä silloin - ihan vain ihmisenä?

Ammatillisen koulutuksen SM-kisoissa, Taitajissa, näkee hienosti läpileikkauksen monista aloista, joiden osaajia tarvitaan, jotta tämä yhteiskunta pyörii. Se on tehnyt minuun vaikutuksen. Miten monenlaista osaamista onkaan!

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Taitaja2021 päästään toteuttamaan hajautetusti eri oppilaitoksissa toukokuun puolivälin jälkeen. Minä kisapappina jään kannustamaan Salpauksen joukkuetta etänä. Hienoa tässä on se, että kisoihin pääsee verkon välityksellä eli nyt entistä useammalla on mahdollista kurkistaa eri aloille ja nähdä osaajat haasteidensa edessä. 

Eräs opiskelija totesi, ettei hän yhtään osaa sanoa, missä ammatissa hän tahtoo aikanaan olla. Sen sijaan hän toivoo, että tulevaisuudessa hänellä olisi hyvä olla. Hän toivoo löytävänsä sellaisen työn, joka tuntuisi hyvältä. Että olo olisi pääsääntöisesti onnellinen ja levollinen. Se on hänen haaveensa, ei jokin tietty ura. Kuulostaa minusta erittäin hyvältä suunnitelmalta. Sydäntä kannattaa kuunnella myös uravalinnoissa. Monet meistä viettävät niin suuren osan elämästään ja päivistään töissä, että tietenkin olisi tärkeää, että useimpina aamuina töihin olisi mukava ryhtyä.

Silloin kun jumalanpalveluksessa kutsun ihmisiä ehtoolliselle, valitsen useimmiten Jeesuksen sanat: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Osa meistä löytää levon kirkosta ja uskosta. Se on hyvä. Toiset luonnosta, kolmannet harrastuksista, monet sekä että. Tärkeintä on löytää se oma levon tapa ja paikka - sielun latauspiste -  vastapainoksi arjelle. Se tapa toimia tai ajatella, mikä tuo levon keholle ja ennen kaikkea sydämeen. Ja levon pariksi sopii hyvin ilo. Vaikkapa serpentiinit kaulassa piknikiltä löytyvä kupliva ilo.