Pyhiinvaellusta polkupyörällä, patikoiden vai paikallaan?

Kerroin jo lammaspaimenviikostani Houtskarissa. Tie sinne vie Turun tuomiokirkosta alkavaa Pyhän Olavin pyhiinvaellusreittiä, joka jatkuu aina Norjan Trondheimiin asti. Kiehtoisi kyllä vaeltaa joskus  kokonaan tuo sekä maalla että merellä kulkeva reitti, jota niin moni on ennen minua kulkenut. Tämänkertainen kurvaus Houtskariin oli kuitenkin tähän kesään ihan parasta. 

Nyt allani oli polkupyörä. Vaikka se päihittää minun maailmassani matkustusvälineenä auton ja muut sitä vauhdikkaammat menopelit mennen tullen, huomaan, että minun on vaikeampi vaeltaa sisintäni kohti pyöräillessä kuin kävellessä. Vauhtia on liikaa, jotta ehtisi sielun ja sydämen suuntaan! 😂 Ja se kuitenkin on myös yksi pyhiinvaelluksen kohde. Minulla pohdiskelu ja ajatusten läpikäynti näyttää vaativan verkkaista kuljeskelua. Joskus se kodin lähimetsissä ihan häiritsee, silloin kun tahtoisin samalla reissulla nostaa hiukan sykettä. Mutta jos onnistun vaeltamaan sisintäni kohti, vauhti hidastuu tahtomattani. Ehkä hyvä niin. Ja metsällä on siihen varmasti myös vaikutusta. Liikuntahetket olkoot erikseen. Juokseminen toimii minulla nimittäin erinomaisena aivojen nollaamisena. Jos vaikka työpäivän jälkeen käyn ylikierroksilla ja ajatuksia tuntuu pyörivän riesaksi asti, juoksutossut jalkaan ja menoksi. Tossujen tasainen teputus tiellä tasoittaa myös ajatukset ja nollaa tilanteen. Oletko huomannut vastaavaa tai päinvastaista?

Hyvää aikaa ajatuksille olivat myös tämän pyhiinvaellusreitin meriosuudet lautoilla

Polkupyörän selässä huomio kiinnittyy ajoittain vain hengissä pysymiseen. Silloin kun on ajettava maantien reunassa suurienkin rekkojen pyyhkäistessä ohi tai huomautetaan hirvivaarasta, ei ole oikea hetki tutkailla sisintä. On keskityttävä edessä olevaan tiehen, siinä lojuviin oksiin ja kivenmurikoihin, liikennemerkkeihin ja pusikoista mahdollisesti esiin hypähtäviin metsän eläimiin muiden tielläliikkujien lisäksi. Sekin tuntuu hyvältä, ettei ehdi ajatella muuta kuin juuri sitä hetkeä. Vain etenemistä. On läsnä. Maisemien katselulle ja kuvaamiselle on toiset hetkensä ja hiljaiset kylätiet. 

Olen käynyt pyörälläni tänä kesänä muun muassa Heinolassa, jossa on viime aikoina tullut poikettua vain työasioissa, yleensä jonkun työkaverin kyydissä. Silloin työasiat mielessä ja monesti tulevaa tai juuri ollutta juttua läpikäydessä en ollut huomannut, miten kaunis on tuokin reitti Lahdesta Heinolaan. Aivan kuin uusin silmin katselin pyörän selästä lomapäivänä ympärilleni. Ihmettelin monessa kohtaa, että onko tuokin lato todella ollut tuossa aikaisemmin. Siihen havainnointiin polkupyörä on verraton. Ja tokihan pyöräillessä tuntee niin tienvarsien kukkien kuin lannankin huumaavat tuoksut, auringon lempeän lämmön ja uuvuttavan paahteen, tuulen henkäyksen ja kaatosateen. Kaiken saa kokea nahoissaan!

Tästä Nauvon kirkolta olisi 1130km Nidaroksen katedraaliin Trondheimissa

Pyhiinvaellusta paikoillaan? Idea pyhiinvaelluksessa on tietenkin sananmukaisesti kulkeminen, vaeltaminen. Mutta joskus tulee vaelluksessakin hetki, jolloin päätyy ainakin hetkellisesti määränpäähänsä. Minulla se paikka oli kesäreissullani Paimenmökki, jossa majoituin. Pyhiä hetkiä koin niin meditoidessani laitumella lampaiden kanssa, kerätessäni mökkipihalta mustikoita ja vadelmia, kelluessani meressä ja joogatessani laiturilla. 

On vanhaa viisautta, että kehon liike on yhdistetty mietiskelyyn, rukoukseen ja sisimmän tutkiskeluun. Ihminen on luotu liikkumaan, joten itsensä ilmaisu koko keholla on meille luontaista. Tai ainakin sen tulisi olla sitä. Siitä kaiketi tuki- ja liikuntaelinvaivamme meitä koittavat kovin muistuttaa! Eri maissa ja uskonnoissa on luonnollisesti yhdistetty paikallisia elementtejä vaikkapa hengittämiseen ja venyttelyyn. Joogaa jaksetaan länsimaissa myös paheksua. On kuitenkin ihmisen itsensä asia, yhdistääkö jooga-asanaan rukouksen idästä, Suomeen luodusta kristillisestä hiljaisuuden joogasta vai keskittyykö avaamaan tai vahvistamaan kehoa ja rauhoittamaan mieltä ihan hengittämiseen, venytykseen ja tiettyyn asentoon keskittyen. Minä sanon, ettei siinä ole mitään pahaa tai vaarallista, jos itse liikkeen tekee oikein ja kuuntelee omaa kehoaan. Eri maiden rukoukset eivät nekään saa mitään pahaa aikaan. Tapoja on monia tavoittaa henkinen ja ruumiillinen hyvä olo. 

Mietiskelypolku rukoushelmien avulla Houtskarissa

Olin siis hetken perillä. En toivonut olevani missään muualla. Sellaiset hetket ovat arvokkaita elämän matkalla muutenkin. Vaikka monella ihmisellä tuntuu olevan kaipaus siihen johonkin seuraavaan - asuntoon, ammattiin, ihmissuhteeseen, matkalle, elämyksiin, johonkin, mitä ei osaa edes sanoittaa - tekee hyvää edes ajoittain tuntea, että tässä on minun paikkani. Tässä minulla on hyvä olla juuri nyt. Vaikka se hetki ei kestäisi muutamaa minuuttia tai päivää kauempaa. Ja jos rauhattomuus tuntuu olevan se pysyvä olotila, voi miettiä, mitä minä lopulta etsin. Onko vaelluksellani päämäärää? Missä on minun pyhä paikkani? Missä minun on hyvä olla?

Päätin pyhiinvaellukseni Turun tuomiokirkon pyhiinvaelluskeskukseen - ensimmäiseen Suomessa