Hiljaisuuden retriitissä

Upilan ympäristössä kiersi rukouspolku, jossa saattoi pysähtyä lukemaan lohduttavia sanoja

Retriitti - retreat - tarkoittaa vetäytymistä. Vetäytymistä arjesta, kiireestä, opinnoista, töistä, pyykkikasoista, kauppojen kassajonoista...kaikesta siitä, mikä saattaa kuormittaa. Kristilliselle pohjalle, vähän kuin menneiden aikojen luostarielämään, pohjautuvia retriittejä kutsutaan lähtökohtaisesti hiljaisuuden retriiteiksi erotukseksi esimerkiksi erilaisista hyvinvointiretriiteistä. Hiljaisuuden retriittejäkin voi olla monenlaisia, eri pituisia ja eri teemoilla. Tavallisimmin yhdessäolo alkaa kuitenkin perjantai-iltana ja jatkuu sunnuntai-iltapäivään. Tällä kertaa vuorossa oli neuleretriitti eli tarjolla oli yhteisen hiljaisuuden lisäksi lankoja ja puikkoja sekä lupa neuloa niin halutessaan. Käsityötaito ei kuitenkaan ollut edellytys osallistumiselle. Kutominen, neulominen, virkkaaminen jne. on hyvin meditatiivista itsessään. Sopii siksi retriitin tunnelmaan.

Perjantaina laskeuduimme yhteiseen hiljaisuuteen, mikä tarkoitti sitä, että emme puhuneet toisillemme ennen sunnuntai-iltapäivää. Hiljaisuuden retriitissä on lupa olla rauhassa omana itsenään, omien ajatusten kanssa. Ei tarvitse ottaa kontaktia toisiin. Edes saunan lauteilla ei jutella. Mikä autuus tällainen lupa onkaan! 

Herkulliset ruokailut ja hetkirukoukset rytmittävät retriittipäiviä. Mihinkään ei ole kuitenkaan pakko osallistua. Jos on juuri pitkällä kävelyllä, hyvä kirja kesken tai tekee mieli nukkua, siihen on täysi oikeus. Pelkkänä univelan poisnukkumisen paikkana retriitti ei kuitenkaan ole paras mahdollinen, koska yhteiset hetket voivat antaa ajatuksia, avata uusia näkökulmia tai auttaa vaikka rukoilemaan. Ohjelmallakin on tarkoituksensa.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät uskalla lähteä hiljentymään koko viikonlopuksi, koska heitä pelottaa, mitä kaikkea hiljaisuus voisikaan nostaa esille. On totta, että hiljaisuudessa aistit herkistyvät ja ajatukset kulkevat joskus yllättäviäkin polkuja. Vaikeassa elämänvaiheessa retriitti ei olekaan hyvä valinta. Vaikka hiljaisuudessa ei ole mitään pelättävää, päinvastoin, raskas tilanne vaatii toisenlaista tukea ja mahdollisuutta jakaa tuntemuksia. Hiljaisuuden retriiteissäkin voi kyllä varata ohjaajille lyhyitä keskusteluaikoja. Sillä monenlaista voi todellakin nousta mieleen, jota haluaa jakaa juuri siinä hetkessä. Ei suinkaan vain ahdistavia ajatuksia, vaan myös oivalluksia vaikkapa paikalleen loksahtaneista elämän palasista.

Tunnen myös heitä, jotka eivät rohkene lähteä olemaan hiljaa muiden kanssa, koska jännittävät mahan murinaa tai tahattomia naurun tyrskähdyksiä. Kuitenkin levollinen tunnelma sallii normaalit elämän äänet. Kun ei jännitä, ei joudu hillitsemään itseään. On helppo olla. Hiljaisuus ei myöskään ole täydellistä äänen poissaoloa, niin kuin nyt vaikka tämä lyhyt videopätkä neuleretriitistä osoittaa.

Ensimmäiselle koronakesälle olin varannut leirikeskuksen oppilaitosväen hiljaisuuden retriittiä varten. Sekin toivon mukaan vielä toteutuu. Joskus kahden yön reissulle voi olla hankalaa ehtiä tai se tuntuu liian pitkältä ajalta olla hiljaa. Siksi suunnitelmissani on järjestää jossain kohtaa hiljainen reissu yhden yön yli sekä hiljaisuuden päiviä. Kerro minulle, jos hiljaa yhdessä oleminen houkuttelee. Se on yllättävää, miten yhteinen hiljaisuus myös yhdistää sen lisäksi, että se antaa omaa aikaa ja tilaa. Ei ole harvinaista, että retriitin päättyessä osallistujat halaavat toisiaan, vaikka eivät ole vaihtaneet juuri sanaakaan. Mutta on jaettu hiljaisuus.

Minua hiljaisuus hoitaa. Tarvitsen sitä jaksaakseni. Kotona ja luonnossa on tärkeää myös olla hiljaa, mutta tällainen "ohjattu" hiljaisuus antaa ja puhuttelee eri tavalla.

"Mennään johonkin rauhalliseen paikkaan. Saatte levähtää vähän. Väkeä näet tuli ja meni koko ajan, eikä heillä ollut aikaa edes syödä." (Mark. 6:31, UT2020)